| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Yhä useammat nuoret täysin raittiita
Artturi Eevas (vas), Henrikki Väänänen, Jermu Kuismin ja Antti Kola poikkesivat Kuopion keskustan nuorisotalolla perjantaina.
Ehkäisevän päihdetyön viikko huipentui Selvät sävelet -tapahtumaan Kuopiossa keskustan nuorisotalolla perjantaina.
Artturi Eevas, 15, kavereineen oli tullut paikalle bändien houkuttelemana.
- Käyn nuorisotalolla joka päivä pelaamassa pingistä, biljardia ja tapaamassa kavereita. Päihteettömät tapahtumat ovat myös mukavia, Eevas sanoo.
Nuoret ovat nykyisin jakautuneet räikeästi päihteiden käytön osalta, kertoo Nuorten Palvelu ry:n vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Maija Miettinen.
- Yhä suurempi osa on nuorista on täysraittiita. Osa taas juo yhä rankemmin, Miettinen sanoo.
Vanhempi konstaapeli Ville Matilainen Pohjois-Savon poliisista kertoo, että päihtyneitä nuoria joudutaan välillä toimittamaan kadulta kotiin.
- Muutaman kuukauden sisällä jouduimme tilaamaan sammuneelle 14-vuotiaalle ambulanssin Kuopiossa. Hänellä oli ilmeisesti alkoholimyrkytys.
Selvät sävelet -tapahtumaa oli järjestämässä yhteensä 17 eri tahoa. Tapahtumassa oli muun muassa bändejä-, tietoiskuja ja toimintaa.
» Lue aiheesta lisää lauantain Savon Sanomista.
|
|


