EmediateAd

Sikaflunssarokotuksia haettu laiskasti

12.1.2010 18:40 (Päivitetty 12.1.2010 18:40)
Kuva: Vesa Moilanen

Ilkka Ritvanen

Kuopiolaiset yli 65-vuotiaat riskiryhmiin kuuluvat ovat hakeneet sikainfluenssarokotuksia odotettua vähemmän. Tiistaina vuorossa olivat ne, joiden sukunimen alkukirjain on aakkosissa välillä A-Kn.

Rokotuksen haki noin 1100 siihen oikeutettua. Rokotuksia annetaan kolmena päivänä ja arvion mukaan siihen oikeutettuja on noin 10 000.

Tällä tahdilla rokotuksen hakee siis vain joka kolmas.

Apulaisosastonhoitaja Riitta Turunen epäilee, että syynä voi olla se, että epidemia on jo mennyt ohi, eikä rokotusta pidetä enää tarpeellisena.

- Kaikille on kuitenkin varattu rokotteita. Henkilökuntaakin on niin paljon, että rokotuksen saa nopeasti, hän sanoo.

Turunen suosittelee rokotusta, sillä suuri rokottamattomien määrä voi osaltaan lisätä toisen epidemian todennäköisyyttä tai vakavuutta.

Keskiviikkona rokotusvuorossa ovat riskiryhmiin kuuluvat 65-vuotta täyttäneet, joiden sukunimen alku on aakkosissa välillä Ko-Q.

Perusterveiden 25-65-vuotiaiden kuopiolaisten rokotukset alkavat viikolla 4. Rokotukset alkavat nuorimmista ikäluokista.

PÄIVÄN KYSYMYS

Oletko ottanut sikainfluenssarokotteen?

Kommentoi artikkelia