EmediateAd

Autoteollisuus elpyy vauhdilla

29.7.2010 3:10 (Päivitetty 29.7.2010 3:10) STT

Autotuotanto kasvoi alkuvuonna poikkeuksellisen kovaa vauhtia. Markkinatutkija PwC Autofactsin mukaan kahdentoista suurimman autoteollisuusmaan henkilöautojen tuotanto kasvoi tammi-toukokuussa peräti 48 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.

Kova kasvu selittyy osaksi poikkeustekijöillä. Tuotanto romahti viime vuonna talouskriisin pysäytettyä tuotannon monissa maissa. Autojen kysyntä on kuitenkin kääntynyt vahvaan kasvuun. Markkinoiden käänteestä kertovat myös suurten autonvalmistajien hyvät osavuositulokset ja viennin elpyminen.

Tuotannon kasvun odotetaan hidastuvan loppuvuonna. Autofactsin ennusteen mukaan koko maailman henkilöautojen tuotanto kasvaa tänä vuonna lähes 20 prosenttia. Tuotanto jää vain hivenen pienemmäksi kuin ennätysvuonna 2007.

Kiivasta vauhtia kasvava Kiina ohittaa Euroopan unionin henkilöautojen valmistajana jo ensi vuonna ja nousee maailman suurimmaksi henkilöautojen valmistajaksi. Kiina tuottaa ennusteen mukaan ensi vuonna 15,6 miljoonaa henkilöautoa eli noin 50 000 autoa enemmän kuin EU-maat.

Kommentoi artikkelia