BlueWhite Resortsissa kuohuu
Kari Manninen
Matkailuyritys BlueWhite Resorts Oy:n toimitusjohtaja Veikko Halonen on eronnut tehtävästään. Myös yrityksen hallituksen jäsen, Pohjois-Savon TE-keskuksen entinen johtaja Jaakko Kekoni on jättänyt hallituksen.
Yli 25 vuotta matkailualalla työskennellyt Halonen tuli toimitusjohtajaksi viime heinäkuussa.
Hallituksen puheenjohtaja Pekka Sivonen kertoi keskiviikkona illalla, että uuden toimitusjohtajan nimi julkistetaan torstaina.
BlueWhite Resorts on viidellä paikkakunnalla Suomessa toimiva, vuonna 2005 perustettu matkailupalvelukonserni.
Viime vuonna se osti muun muassa Tahko-Safarit Oy:n Nilsiästä sekä kaksi sisävesiristeilijää Pieliseltä.
Savon Sanomien saamien tietojen mukaan Halosen ero liittyi näkemyseroihin, joita hänelle tuli pääomistaja Sivosen kanssa yrityksen talouden kehittämisestä.
- Olemme harjoittaneet liiketoimintaa aika syrjäisissä paikoissa. En ole nähnyt tapausta, jossa joku olisi saanut rakennettua korpeen ympärivuotisia palveluja tarjoavan laadukkaan paikan niin, että se heti kannattaisi, Sivonen huomauttaa.
Aiheesta lisää torstain Savon Sanomissa.




