EmediateAd

Palkansaajien tutkimuslaitos uskoo nopeaan kasvuun

8.9.2010 9:42 (Päivitetty 8.9.2010 9:42) STT

Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) arvostelee Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n arvioita Suomen talouskehityksestä. Ennuste perustuu PT:n mukaan vanhentuneeseen tietoon.

PT:n johtaja Jaakko Kiander katsoo, että sekä IMF:n että OECD:n nykyarviot Suomesta ovat väärässä. Ne perustuvat talven ja kevään näkemyksiin, jolloin suhdanteet näyttivät selvästi huonommilta.

IMF:n mukaan Suomen kasvutahti jää noin 1,25 prosenttiin.

– Tapasin molemmat delegaatiot, kun oli vielä lunta maassa. Heillä oli kyllä hyvin synkkä näkemys. Me ja Etla yritimme tuoda viestiä, että käänne on tapahtunut, mutta se oli turhaa puhetta. He olivat omaksuneet näkemyksen, että on tapahtunut lopullinen romahdus Suomessa ja sillä hyvä, Kiander kertoo.

PT ennustaa Suomelle ripeää 3,7 %:n kasvua tänä ja ensi vuonna. Taustalla on viennin kasvu.

Eri laitosten ennusteiden välillä on suuria eroja.

– Kuvaavaa tälle ajalle on se, että tunteet heilahtelevat laidasta laitaan. Aina kun tulee joku negatiivinen uutinen, julkisuuteen marssii muutama asiantuntija ennustamaan uutta lamaa, sanoo PT:n ennustepäällikkö Eero Lehto.

Kommentoi artikkelia