BWR:n Pekka Sivonen jakaa potkuja urakalla
Jouko Juutilainen
Matkailukonserni Blue White Resortsin sisäinen kuohunta jatkuu. Toimitusjohtaja Pekka Sivonen on jakanut runsaan kuukauden sisällä irtisanomisilmoitukset käytännössä kaikille yrityksen entisille avainhenkilöille.
Ensimmäisessä aallossa maaliskuussa vaihtui toimitusjohtaja, kun Pekka Sivonen korvasi Veikko Halosen. Samassa yhteydessä kolme yhtiön hallituksen jäsentä irtisanoutui tehtävästään.
Viimeisimmät potkut Sivoselta kuittasivat BWR:n myyntijohtaja Minna Heikkinen ja apulaisjohtaja Juha Tirkkonen. Perusteena irtisanomisiin on käytetty tuotannollisia ja taloudellisia syitä.
Sivonen kertoo, että talousvaikeuksissa oleva yritys hakee nyt saneerauksella puolen miljoonan euron kulusäästöjä.
Hämmästystä irtisanotuissa herättää, että BWR palkkaa samaan aikaan uusia työntekijöitä, mikä on ristiriidassa työsopimuslain takaisinottovelvoitteen kanssa.
Pekka Sivonen vastaa, että yritys rekrytoi kausityöntekijöitä, jotka eivät tule vastaaviin tehtäviin kuin irtisanotut henkilöt.
- Takaisinottovelvoitetta ei rikota nyt eikä jatkossakaan, Sivonen korostaa.
Ritoniemen lomakylän vetäjäksi yritys on nimittänyt Erkki Hartikainen ja Järviterminaaliin Tarja Savolaisen. Lohimaan vetovastuun Sivonen on palauttanut Jouni Rautiaiselle, joka ehti itse sanoa itsensä irti keväällä. Syynä olivat linjaerimielisyydet silloisen yritysjohdon kanssa.
Lisää Blue White Resortsin henkilöstön vaihtoviikoista kertoo perjantain Savon Sanomat.




