EmediateAd

BWR:n tytäryhtiö konkurssiin

20.7.2009 15:04
Kuva: Marko Happo

Pekka Sivonen

Janne Laitinen

Pekka Sivosen BlueWhite Resorts -matkailukonserniin kuuluva Saimaan Tähti Oy asetettiin tänään konkurssiin Mikkelin käräjäoikeudessa.

Pekka Sivonen kertoo, että matkailukonserni hakee konkurssituomion peruuttamista. Yhtiö on velkaa verottajalle noin 40 000 euroa.

- Tuollaisen summan voimme maksaa kassasta. Olemme jo sopineet velkojan kanssa, että maksamme saatavan viikon kuluessa takaisin.

Sivosen mukaan konkurssissa oli kyse erehdyksestä. Hänen mukaansa velkojien kanssa oli sovittu, että kaikki BWR:n velat kuitataan jahka konserni saa päätökseen keskeneräiset kiinteistökauppansa.

- Konkurssipäätös oli täysi yllätys. Tässä oli kyse huonosta tiedonkulusta. Yhtä velkojaa ei informoitu, että aikataulu siirtyi, Sivonen selittää.

Sahanlahden liiketoiminta on ollut viimeisen kahden tilikauden ajan tappiollista.

Kommentoi artikkelia