Ensimmäinen nainen Savon Yrittäjien johtoon
Ilkka Ritvanen
Savon Yrittäjät valitsi syysvuosikokouksessaan järjestön uudeksi puheenjohtajaksi 46-vuotiaan Sirpa Alho-Törrösen Varkaudesta, joka seuraa puheenjohtajana neljä vuotta toiminutta Seppo Karvista. Valinta oli historiallinen, sillä Alho-Törrönen on ensimmäinen nainen järjestön puheenjohtajana 19 miehen jälkeen.
- On kehitettävä vastuullisesti koko maakuntaa niin, että sekä kaupunkikeskusten kuin muiden alueiden etu tulee huomioon otetuksi. Ne eivät voi olla ristiriidassa, Alho-Törrönen sanoi.
Alho-Törrönen on toiminut yrittäjäomistajana Anakom-henkilöstövalmennuksessa 20 vuotta ja on osakkaana myös kolmessa muussa perheen omistamassa yrityksessä.
Viime vuodet Alho-Törrönen on toiminut Savon Yrittäjien varapuheenjohtajana sekä Varkauden Yrittäjien puheenjohtajana. Aikaisempaa järjestökokemusta on karttunut muun muassa partiotoiminnassa ja Warkauden Nuorkauppakamarissa.




