EmediateAd

Facebook ohitti Googlen Yhdysvalloissa

17.3.2010 12:24

Lisää aiheesta

STT

Yhteisöpalvelu Facebook nousi viime viikolla Yhdysvalloissa ensimmäistä kertaa suositummaksi kuin hakukone Google, kertoo Financial Times -talouslehti.

Facebookin osuus Yhdysvaltain verkkosivukäynneistä nousi viime lauantaina 7,1 prosenttiin, kun Googlen hakukoneen osuus jäi 7,0 prosenttiin, FT kertoo tutkimusyhtiö Hitwisen tietoihin nojautuen.

Facebookin suosio Yhdysvalloissa on kasvanut rajusti, sillä vuosi sitten sen osuus verkkosivukäynneistä oli vain hieman yli kaksi prosenttia.

Facebookin käyttäjämäärä on kasvanut ripeästi maailmanlaajuisestikin, sillä helmikuussa palvelun käyttäjämäärä ylitti 400 miljoonan käyttäjän rajan. Lukumäärä on tuplaantunut vajaan vuoden aikana, sillä 200 miljoonan käyttäjän raja ylitettiin viime vuoden huhtikuussa.

Jos mukaan lasketaan Googlen oheispalvelut kuten Gmail ja Google Maps, Google voittaa edelleen Facebookin. Kaikkien Google-palvelujen yhteenlaskettu osuus Yhdysvaltain nettiliikenteestä oli hieman yli 11 prosenttia.

Kommentoi artikkelia