| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Lehtijuttu lähetti Stora Enson osakkeen nousuun
Lisää aiheesta
- Metsäyhtiöt torjuvat puheet yhteisyrityksestä 2.9.10 11:07
Stora Enso nousi valokeilaan villinä pörssipäivänä Helsingissä. Kaupankäynti metsäyhtiön osakkeilla keskeytettiin yli viideksi tunniksi, kun Helsingin Sanomien juttu synnytti valtaisan kiinnostusryöpyn.
Lehden mukaan kolme pohjoismaalaista metsäyhtiötä olisivat yhdistämässä sanomalehtipaperia valmistavan teollisuutensa joko kokonaan tai osittain, mutta Stora Enso tyrmäsi väitteet pörssitiedotteessaan. Stora Enson vaihdetumpi R-osake nousi päivän aikana lopulta 4,3 prosenttia.
Stora Enson vanavedessä UPM nousi lähes kolme prosenttia ja Metsäliitto-konserniin kuuluva M-real noin yhden prosentin.
Yleistä hintakehitystä seuraava OMXH-indeksi päätyi 0,2 prosenttia plussalle. Nokia nousi 0,3 prosenttia 7,02 euroon.
New Yorkissa pörssi-indeksit lähtivät iltapäivällä pienoiseen nousuun, kun Yhdysvaltain asuntomarkkinoilta kantautui ennakoitua parempia lukuja. Vireillä olevien asuntokauppojen määrä oli kasvanut heinäkuussa selvästi markkinoiden odotuksia enemmän.


