Hautala pitää kiinni Finnairin yksityistämisestä
STT
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) pitää kiinni esityksestään, jonka mukaan valtio voisi luopua enemmistöomistuksestaan Finnairissa.
Hautala selvitti tänään asiaa eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaostolle. Hautalan mukaan hallituksen on tarkoitus muodostaa kantansa asiaan kevään aikana. Hän myönsi, ettei asia ole poliittisesti mikään läpihuutojuttu.
Hautalan mukaan Finnairin olisi helpompi hakea kumppaneita, jos valtion enemmistöomistuksesta luovuttaisiin. Omistusosuuden liudentaminen myymättä varsinaisesti osakkeita mahdollistaisi ministerin mukaan sen, että Finnairilla on enemmän vaihtoehtoja.
- Eikä se tarkoita sitä, etteikö valtio jatkossakin vaikuttaisi Finnairin asioihin. Se vaikuttaa niihin hyvinkin voimakkaasti esimerkiksi 20-30 prosentin omistusosuudella, jos siihen päädyttäisiin.
Liikennejaoston puheenjohtaja Kari Rajamäki tulkitsi, että jaostossa ei käydyn keskustelun pohjalta näytetty vihreää valoa hankkeelle.
Valtio omistaa nyt vajaat 56 prosenttia Finnairin osakkeista.




