Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.10.2010 04:06
A A A

Jättiristeilijä aloitti matkan Turusta kohti Floridaa

Maailman suurin risteilyalus Allure of the Seas lähti matkaan Turusta kohti Floridaa aamulla puoli yhdeksän aikaan. Loistoristeilijän piti lähteä matkaan jo aiemmin aamulla, mutta vika potkurijärjestelmässä viivästytti lähtöä.

- Näin isossa aluksessa on ensimmäisellä matkalla aina jotain pientä, kuittasi laivalla mukana oleva Royal Caribbean -varustamon edustaja Rami Nurminen.

Matkan jännittävin kohta on Tanskan Ison-Beltin silta, jonka aukon korkeus on 65 metriä. Allure on korkeimmalta kohdaltaan 72 metriä. Aiemmin Turussa valmistettu sisaralus Oasis of the Seas alitti sillan mastot taitettuina ja savupiippu sisään vedettynä.

Aikataulun mukaan risteilijä alittaa sillan huomenna kello 16 paikallista aikaa. Nurminen ei odota vaikeuksia.

- Dramatiikkaa ovat lietsoneet tiedotusvälineet. Kyllä siitä hyvin mahdutaan.

STX:n Turun telakalla valmistunut laiva luovutettiin eilen amerikkalaiselle varustamolle.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Talous