EmediateAd

Stora-pomo myöntää silti olleensa hölmöJouko Karvinen ei unohda omistajia

5.9.2010 7:00 (Päivitetty 5.9.2010 7:00)
Kuva: Juha Poutanen

Jouko Karvinen johtamisfoorumissa Kuopiossa 26. elokuuta.

Jouko Juutilainen

Kemijärven sellutehtaan lopettamispäätös teki Jouko Karvisesta nopeasti Suomen vihatuimman miehen.

Stora Enson toimitusjohtaja Karvinen sanoo nyt, ettei hän kadu itse lopettamispäätöstä, mutta hän epäonnistui täydellisesti itsensä ilmaisemisessa. Massaliike sai ilmaherruuden julkisuudessa.

– Minä olin hölmö, kun pidin ensin englanninkielisen tiedotustilaisuuden Helsingissä ja vasta seuraavana päivänä menin Kemijärvelle asti kertomaan uutisen heille.

Karvinen ei syty metsäyhtiöiden fuusioille ylikapasiteetista kärsivän toimialan yleisen hyödyn nimissä.

– Mahdolliset yhtiöjärjestelyt on myös pystyttävä perustelemaan osakkeenomistajille.

Stora Enson johto kiisti torstaina, että se neuvottelisi Holmenin ja Norske Skogin kanssa yhteisestä sanomalehtipaperia tekevästä yrityksestä.

Metsäjätin sisällä on viime vuosina tehty paljon töitä kannattavuuden kohentamiseksi.

Lue Jouko Karvisen haastattelu Sunnuntaisuomalaisesta. Tiesitkö, että Savon Sanomien kestotilaus maksaa vain 0,78 euroa / päivä. Tilaa oma lehti kestona tai määräaikaisena tai osta päivän lehti näköislehden irtonumerona.
MobiiliPalvelulla saat uutiset vauhdilla matkapuhelimeesi!

Kommentoi artikkelia