| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kuopion Konepaja
Jukka Finne (vas.) siirtyy tulevaisuudessa Risto Finnen saappaisiin Kuopion Konepajan toimitusjohtajaksi. Toinen poika taas on osaomistajana Palfin Oy:ssä, josta Risto Finne omistaa vielä isomman siivun.
Kuopion Konepajan pihalta on vaikea uskoa, että seinän takana on noin 20 henkeä työllistävä yritys, jossa melu pakottaa kuulosuojaukseen ja pinnoituslämpötilat nousevat parhaimmillaan 1 300 asteeseen.
- Nimikylttikin on tarkoituksella huomaamaton. Emme halua houkutella tänne ihmisiä kadulta, Konepajan omistaja ja toimitusjohtaja Risto Finne, 58, naurahtaa.
Kommentin ymmärtää, kun astuu sisään. Hallissa on samaan aikaan menossa yhden paperikoneen osan korjaus Andritzille, savukaasupuhaltimen siiven pinnoitus valokaariruiskulla Helsingin Energialle ja tuuliturbiinin osan dynaaminen tasapainotus Moventakselle.
Yhtälöön ei istu auton peräkärryn korjaaminen.
Kaiken lisäksi iso osa Kuopion Konepajan kautta kulkevista tuotteista jatkaa matkaansa kauas Suomen rajojen ulkopuolelle, vaikka Kuopion Konepajalla ei omaa vientiä olekaan.
- Esimerkiksi suurin osa viime vuonna pinnoitetuista pumpun osista meni energialaitoksiin Kiinaan, Finne sanoo.
Energiapuoli vetää
Kuopion Konepajan ydintoimintaa ovat kunnossapitokoneistusten lisäksi erilaiset termiset pinnoitukset ja dynaaminen tasapainotus. Finnen mukaan termisestä ruiskutuksesta eli metalliruiskutuksesta tehdään konepajan "keihäänkärkeä".Tilaustakin tuntuu olevan, koska yrityksissä on alettu tajuta pinnoituksen merkitys esimerkiksi kulutuksen keston parantamisessa tai korroosion estossa.
- Energiapuoli on tänä päivänä hyvin kasvava ala. Nimenomaan voimalapuoli. Putket kuluvat nopeasti ilman kunnon pinnoitusta, kun poltetaan kierrätysmateriaalia isoissa kattiloissa. Tällä hetkellä olemme hyvin avoimia yritysten uusille teknologioille ja tekniikoille, Finne katsoo tulevaan.
CNC-konetta visioista on turha etsiä. Niitä ei ole edelleenkään tulossa yrityksen tiloihin.
- Ammattitaitoinen porukka pystyy tekemään manuaalisilla koneilla hyvää tulosta, Finne vakuuttaa.
Automaatiosta on kuitenkin tullut arkipäivää. Ensimmäinen robottiyksikkö saapui 2002. Viime vuonna oli vuorossa toinen yksikkö, joka on räätälöity täysin yrityksen omiin tarpeisiin. Kolmaskin robotti-investointi on tehty, mutta sen asennus vielä edessä.
- Muutama vuosi sitten 90 prosenttia ruiskutuksistamme kohdistui korjauksiin. Viime vuonna jo noin 70 prosenttia meni uusiin tuotteisiin, kuten varaosiin, Finne konkretisoi robotiikan tuomaa muutosta.
Hallittua kasvua
Muutosta on tulossa myös johtoportaaseen. Risto Finne siirtää vetovastuuta pojalleen Jukka Finnelle, 32, jonka titteli on tällä hetkellä myyntipäällikkö.- Ei minulla ole kiirettä hypätä kokonaan pois ja jäädä eläkkeelle, mutta nämä ovat pitkiä hommia. Muutos on koko ajan käynnissä, Risto Finne kommentoi sukupolvenvaihdosta.
Vaihdosta tehdään yrityksessä, jonka tulos on ollut voitollinen vuodesta 1982 saakka. 1990-luvun laman aikaan siihen päästiin, koska "kulurakenne on varmaan ollut järkevä ja töitä tehty ahkerasti".
- Ei siellä ole hirveitä hyppyjä, vaan on pyritty menemään järkevästi eteenpäin, Finne katsoo yrityksen liikevaihtosarakkeita, jotka näyttävä keskimäärin vajaan 15 prosentin vuosittaista kasvua.
Kuopion Konepaja ei ole myöskään lähtenyt vähentämään väkeään tuotannollisista tai taloudellisista syistä yleisen linjan mukaisesti.
- On harkittu muutaman henkilön palkkaamista. Uskoa tulevaan on, vaikka tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, Risto Finne sanoo.
Savon Sanomien taloussivulla julkaistaan Onnistunut yritys -juttusarjaa. Sarjassa edellisellä kerralla 7.6. oli kuopiolainen Suojasauma Oy. Aiemmat osat voit lukea netissä.
|
|
|
Kuopion Konepaja Oy on osa Kuopion Konepaja -konsernia, jonka liikevaihto oli viime vuonna noin 4,3 miljoonaa euroa. Konsernin toinen yritys on erilaisiin teollisuuden kunnossapitotehtäviin ja teollisuusprojekteihin erikoistunut Servicepoint Kuopio Oy, jossa Risto Finne on yhtenä pääomistajana. Finne on pääomistajia myös alihankintakonepaja Palfin Oy:ssä, jonka omistajissa on myös hänen poikansa Ilkka Finne. Risto Finnen omistamien yritysten välillä on tiivistä yhteistyötä. |
Onnistunut yritys
- Eskon Autopelti Oy 08.08. 00:01 Anna-Mari Hänninen
- VA-Varuste Oy 06.06. 00:01 Anna Laukkanen
- Kaulamo Engineering Oy 17.01. 00:01 Martti Ripaoja
- Tahkovuori Oy 22.11.2009 0:01 Jussi Kesonen
- Uudet työmiehet kootaan Savossa 15.11.2009 0:01 Anna Laukkanen
- Kaavin Kivi Oy 11.10.2009 0:01 Jussi Kesonen
- Lukkoaitta Oy 4.10.2009 0:01 Jussi Kesonen
- Suomen Graafiset Palvelut Oy 20.9.2009 9:58 Marika Löf
- Huutokoskella taimisto Ky 6.9.2009 0:01 Vuokko Viljakka
- Foto-Helenan Kello ja Kulta 19.7.2009 18:42 Jussi Kesonen



