Kauppiaaksi kasvanut
Kari-Pekka Issakainen
Kävin kalustetehtaalla ensin päivän kurssin. Minulla ei ollut ajokorttia, joten isä vei asiakkaan luo. Soitin sitten kyydin takaisin talon puhelimella kun olin tehnyt kaupat, muistelee Suonenjoen Rautia K-maatalouden Harri Heiskanen ensimmäistä tekemäänsä keittiökauppaa.
Siis nykyään kauppias itse.
Veljekset Harri ja Arto Heiskanen tunnetaan Vieremällä sekä koko Ylä-Savossa. Vanhempiensa pyörittämässä rauta- ja maatalousliikkeessä kaupan tekemisen taito juurtui myös jälkikasvuun.
Harri Heiskanen lähti työelämään suoraan peruskoulusta 1990-luvun alussa.
- Veri veti alalle. Taisin viimeisenä vuonna olla enemmän töissä kuin koulun penkillä.
Kotipaikka Vieremä
Veljekset ostivat vanhempiensa liiketoiminnan vuonna 1998. Vieremä on edelleen Veljekset Heiskanen Oy:n kotipaikka.
Suonenjoelle toiminta laajeni vuosituhannen alussa, kun Kesko tarjosi sieltä kauppapaikkaa.
Nykyään veljesten osakeyhtiöön kuuluu yhteensä neljä liikettä. Arto on kauppiaana Vieremällä ja Iisalmessa, Harri puolestaan Suonenjoella ja Kiuruvedellä.
- Kolmannen liikkeen avaamisen jälkeen päätettiin, ettei enää pyristellä samojen asioiden parissa. Sen vuoksi minulla on rautakauppavastuu ja Arto huolehtii maatalouskaupasta.
Suonenjoen, Vieremän ja Kiuruveden liikkeet ovat yhdistelmäkauppoja, joissa on sekä rautaa että maataloutta. Iisalmi puolestaan on puhdas maatalouskauppa.
- Liikevaihdosta maatalouden osuus on kokonaisuudessaan noin 60 prosenttia. Tosin siinä on paljon paikallista vaihtelua, Harri Heiskanen selittää.
Tulos tehdään kesällä
Rautakauppaa on totuttu pitämään suhdanneherkkänä alana, jossa talouden vaihtelut näkyvät heti. Pienillä paikkakunnilla menekki on kuitenkin melko tasaista.
- Emme pääse nauttimaan nousuhuuman hetkistä, mutta eipähän tule myöskään jyrkkiä laskuja.
Tasaisessa menossa on myös muuta hyvää.
- Eikä meidän ole tarvinnut kertaakaan lomauttaa tai laittaa porukkaa pihalle. Osaava henkilökunta on kauppamme kivijalka.
Mutta sesonkiala rautakauppa on. Tulos tehdään aina kesän aikana neljässä kuukaudessa.
- Silloin vuosi joko onnistuu tai epäonnistuu.
Viime tilikauden tulos oli euromääräisesti yhtiön historia paras.
- Ollaan varmaan tehty oikeita asioita. Myös uudet yksiköt on saatu yhtiön muottiin.
Palvelu on tärkeintä
Megaluokan rautakauppaostoskeskusten puristuksessa myös pienempi pärjää kilpailussa, vaikka haasteet ovat kovat.
- Ne vain pistävät meidät yrittämään yhä kovemmin. Palvelun pitää olla kohdallaan. Palvelu on myös sitä, että paikat ovat kunnossa, valikoima on kohdallaan ja hinnat ovat hyllyn reunassa kunnolla näkyvissä.




