EmediateAd

Eskon Autopelti Oy

8.8.2010 0:01
Kuva: Marika Heiskanen

Toimitusjohtajan poika Riku Huhta, 20, tarkastaa korjaamolle tuodun auton rengaskulmat. Hän edustaa perheyritys Eskon Autopelti Oy:n kolmatta sukupolvea, ja suorittaa tutussa hallissa autokorimekaanikon kolmivuotista oppisopimuskoulutusta.

Kuva: Marika Heiskanen

Esa Huhta tekee alustavan arvion kolhitun auton vaurioista. Pelti on vähän rutussa.

Anna-Mari Hänninen

Kun ukkosmyrskyt riehuvat ja puut kaatuvat, on kolarivaurioihin keskittyneessä autokorjaamossakin tavallista enemmän vilskettä. Pieksämäkeläisessä Eskon Autopelti Oy:ssä odottaa pelkästään Asta-myrskyn jäljiltä toistakymmentä kolhiintunutta autoa.

Työtilasta ei kuitenkaan pitäisi tulla puutetta, sillä yritys muutti kolme kertaa suurempiin tiloihin viime vappuna. Lokakuussa ostettuun noin 3 100 neliön kiinteistöön saatiin kaikkiaan 25 nosturipaikkaa, ja muuton yhteydessä yritys päätti panostaa myös maalaustekniikkaan.

Toimitusjohtaja Esa Huhdan mukaan uudet nestekaasulla toimivat maalauskammiot tekevät Suomessa vasta tulemistaan, eikä vastaavia esikäsittelytiloja löydy hänen tietääkseen vielä muista korjaamoista Kehä 3:n ulkopuolella.

- Semmoista kilpajuoksuahan se on tämän kehityksen kanssa, kertoo Huhta autoalan yrittäjän arjesta.

- Tieto lisää tuskaa. Me joudutaan satsaamaan siihen, että ollaan monimerkkikorjaamo.

Siivu Varkaudesta
Eskon Autopelti Oy on Pieksämäellä vuonna 1966 perustettu kolarikorjauksiin ja automaalauksiin erikoistunut yritys, jossa työskentelee tällä hetkellä 14 henkeä.

Toukokuisen laajennuksen yhteydessä avattiin tarkastuspiste myös Varkauteen, ja samalla riveihin astui kaksi uutta palkallista.

Korjaustyöt tehdään jatkossakin Pieksämäellä, mutta Esa Huhta toivoo, että asiakkaille ilmainen kuljetuspalvelu toisi siivun myös Varkauden markkinoista.

Korjaamon asiakaskunta liikkuu tällä hetkellä noin 60 kilometrin säteellä Pieksämäestä, ja Varkauden pisteeltä tuodaan muutamia autoja viikossa.

Huhta vihjaa, että yritys olisi kiinnostunut myös Suonenjoesta, mutta ihan äkkiseltään uusiin laajennuksiin ei lähdetä.

- Kyllä nämä velat pitää nyt maksaa tässä.

Eskon Autopellin liikevaihto oli viime vuonna hieman yli miljoona euroa, kun luku vielä vuonna 2007 oli noin 850 000. Maalaustyöt tuovat hieman yli puolet liikevaihdosta, sillä yritys tekee myös alihankintamaalauksia.

Esa Huhta näkee tulevaisuuden valoisana, vaikka laajennus on tuonut myös lisäkustannuksia.

- Minulla on sellainen kunniallinen tavoite, että kolmen vuoden sisään saataisiin 30 prosentin kasvu liikevaihdossa. Muuten vähän tuntuisi, että onkohan tämä ollut turha investointi, toteaa Huhta.

Savon Sanomien taloussivuilla julkaistaan Onnistunut yritys -juttusarjaa. Aiemmat osat voit lukea netistä:

Eskon Autopelti Oy : Yritysidea omasta kolarista Henkilö- ja pakettiautojen korjauksiin ja maalauksiin alusta asti erikoistuneen Eskon Autopelti Oy:n perusti Pieksämäellä vuonna 1966 Esa Huhdan isä Esko Huhta.

Idea autokorjaamosta syntyi 1950-luvun lopulla, kun Esko Huhta kolaroi ja korjasi oman autonsa. Tuolloin perhe asui vielä Ruotsissa.

Pieksämäellä perhe päätyi sattuman kautta, kun pieksämäkeläisen Autokoulu Haaviston perustaja Arvi Haavisto oli tarvinnut Esko Huhdan korjaamopalveluita automatkallaan Ruotsissa.

Vuodesta 1995 lähtien Eskon Autopellin ovat omistaneet puoliksi veljekset Esa ja Pasi Huhta.

Yrityksessä on tällä hetkellä töissä 14 henkeä, joista työnjohtoon kuuluu kolme.

Monet maalaamo- ja peltipuolen työntekijöistä ovat mukana 3-vuotisella oppisopimuksella.

Myös Esa Huhdan 20-vuotiaasta Riku-pojasta koulutetaan paraikaa oppisopimuksella autokorimekaanikkoa.

Kommentoi artikkelia