Teollisuuden tilauskanta vahvistui heinäkuussa

27.7.2010 09:27 (Päivitetty 27.7.2010 15:04) STT

Teollisuuden tilauskanta vahvistui selvästi heinäkuussa, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

EK:n mukaan teollisuuden luottamus talouteen on pysynyt vakaana ja tuotanto-odotukset ovat melko hyvät.

EK:n vastaava ekonomisti Penna Urrila uskoo, että tilauskantojen vahvistuminen on myönteinen merkki ja luo uskoa tulevaisuuteen. Tilauksia on kuitenkin yhä hieman tavallista vähemmän.

Rakentamisen luottamus talouteen on vahvistunut. Palveluyritysten luottamus sen sijaan laski heinäkuussa.

Myös kuluttajien luottamus talouteen jatkui vahvana heinäkuussa, kertoo Tilastokeskus. Kuluttajien luottamusindikaattori nousi hiukan kesäkuusta.

Heinäkuussa luottamus talouteen oli myös selvästi parempi kuin pitkällä ajalla keskimäärin ja vahvinta kolmeen vuoteen. Myös työssäkäyvien työttömyyden pelko vähentyi heinäkuussa.

Kommentoi artikkelia