Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 01.04.2008 17:16
A A A

Kuopiossa Wincapita-ilmoitus yli 50 000 eurosta

Kuopion seudun poliisille on jätetty yli 50 000 euron menetystä koskeva rikosilmoitus verkostohuijauksesta epäillystä sijoitusklubi Wincapitasta. Poliisin mukaan ilmoitus koskee summaa, joka on 50 000 ja 100 000 euron välillä.

KRP:n mukaan Wincapitan toimintaan on tämänhetkisen tiedon mukaan osallistunut noin 10 000 suomalaista. Heistä reilut 20 on tehnyt rikosilmoituksen.

Kuopiossa rikosilmoituksia on jätetty yhteensä muutamia, ei vielä kymmentäkään.

Paikallispoliisi tekee asianomaiskuulustelut, mutta tutkintavastuu on keskusrikospoliisin Oulun yksiköllä.

Tämänhetkisen tiedon mukaan KRP uskoo, että klubin johtoon kuuluneet henkilöt ovat ainakin pääosin suomalaisia, vaikka Wincapitan ja sen edeltäjän WinClubin taustalla on Panamalle rekisteröity yhtiö.

Poliisi selvittää tällä hetkellä klubin rahaliikennettä ja jäsenistöä. Lisäksi poliisi on aloittanut johtohenkilöiksi epäiltyjen ihmisten etsimiset. Tästä ei tutkinnallisista syistä kerrota enempää.

Rikosnimikkeinä ovat alustavasti rahankeräysrikos ja mahdollisesti törkeät petokset.

Tehtyjen ilmoitusten ja KRP:lle tulleiden tiedustelujen perusteella suurin osa klubiin rahaa sijoittaneista henkilöistä on Savosta, Pohjanmaalta ja joitakin myös pääkaupunkiseudulta.

Lue lisää keskiviikon Savon Sanomista.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Talous