| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kunnat karhuavat Lemminkäiseltä miljoonakorvauksia
Rakennusyhtiö Lemminkäinen kertoo saaneensa 21 kunnalta ja Tiehallinnolta yhteensä 65 miljoonan euron korvausvaatimukset asfalttikartellijutussa. Vaatimusten määrä voi yhtiön mukaan vielä kasvaa tai pienentyä, sillä suurin osa kantajista ei ole vielä jättänyt käräjäoikeuteen täsmennettyjä kanteita.
Korkein hallinto-oikeus määräsi viime syyskuussa Lemminkäiselle 68 miljoonan kartellisakon. Oikeuden mukaan Lemminkäinen oli päätekijä useiden asfalttiyritysten muodostamassa kartellissa vuosina 1994–2002.
Oikeuden päätöksen jälkeen kunnat ja muut asfalttiurakoiden tilaajat ovat laskeneet, kuinka paljon ne ovat maksaneet ylihintaa kartellin vuoksi.
Lemminkäinen ei toistaiseksi kommentoi korvausvaatimuksia tarkemmin. Yhtiö pitää kuitenkin lähtökohtaisesti vahingonkorvauskanteita perusteettomina.
Lemminkäisen mukaan on todennäköistä, että kanteiden käsittely käräjäoikeudessa kestää ensi vuoden puolelle.
Tiehallinto yhdistyi vuoden alusta Liikennevirastoon ja elinkeino- ja liikenne- ja ympäristökeskuksiin.


