Tahkovuori Oy

22.11.2009 0:01
Kuva: Aake Roininen

Toimitusjohtaja Jari Mathaltin mukaan Tahko alue tarvitsee lumitehtaan.

Jussi Kesonen

Tahkon keskusvaraamon Tahkovuori Oy:n toimitusjohtajan Jari Mathaltin mielestä talvimatkailu on jatkossakin se, joka Tahkon elättää. Näin siitä huolimatta, että matkailukeskuksen kesätarjontaa on kehitetty viime vuosina sangen voimallisesti.

– Massat liikkuvat lumen mukana, hän muistuttaa.

Talven merkitys näkyy hyvin myös Tahkovuori Oy:n seitsemän miljoonan euron liikevaihdossa. Siitä 80 prosenttia tulee kuudelta talvikuukaudelta ja loppu 20 kertyy kuudelta kesäkuukaudelta.

Kun Tahkon tulevaisuus on noin riippuvainen lumen määrästä, on asialle syytä tehdä jotakin. Hänkin myöntää pohtivansa tämän tästä ilmastomuutoksen mahdollisia vaikutuksia; siis sitä, kummalle puolelle lumirajaa Tahko jää.

Älkää ampuko alas

Hänellä on idea, joka nilsiäläiseen tapaan on lennokas.

– Tahkon alue tarvitsee lumitehtaan. Ja sellaisen voisi louhia luolastoon Tahkovuoren sisään samalla kun sinne tehdään väestösuojat ja parkkihallit.

Toimitusjohtaja toivoo, että ajatusta ei heti ammuttaisi alas. Nykytekniikalla vuoren sisäisessä kylmyydessä lumen teko varmasti onnistuu energiatehokkaasti.

– Se olisi eräänlainen henkivakuutus. Ei tarvitsisi aina arpoa, milloin rinteet avataan.

Jos Tahkolle halutaan massoja kesällä, olisi sinne Mathaltin mielestä saatava kongressikeskus, johon mahtuu kerralla yli 2 000 ihmistä. Tahkon korotukseen hän ei ota kantaa, koska ”595 toimeksiantajan joukosta löytyy sekä fanaattisia vastustajia ja puolestapuhujia”.

– Sen verran voin sanoa, että se pitää sisällään suuria mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia.

Kuosmanen valajana

Tahkovuori-konsernin pohja valettiin vuonna 1988 Matti Kuosmasen autotallissa. Kuosmanen aloitti suunnittelemalla rakennuksia Tahkolle. Pian hän kouluttautui myös isännöitsijäksi ja heti kohta kiinteistönvälittäjäksi kun laman myötä Tahkolla jäi kokonaisia kiinteistöyhtiöitä myymättä.

Kakku kasvoi. Oli tehtävä linjaratkaisuja, yhtiö keskittyi siihen missä nähtiin kasvun paikka, välittämään alueen matkailupalveluja.

Kun Jari Mathalt tuli taloon vuonna 1997 oli välityksessä sata loma-asuntoa. Hän huomasi pian, että muut alueen matkailuyrittäjät kokivat heidät kilpailijaksi, vaikka heillä ei ollut ensimmäistäkään omaa tuotetta.

Mathalt keksi, että vaihdetaan esitteisiin ”Asu Tahko-Vahdin mökissä” tekstin tilalle ”asu Tahkovahdin välittämässä mökissä”. Luottamus syntyi ja nyt välityksessä on yli 800 mökkiä. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä.

– Kilpailuasetelmaa ei synny kun kenenkään tuotetta ei laiteta toisen edelle. Omistaja päättää hinnan ja ostaja tekee päätöksen. Meidän voimavaramme löytyy siitä, että me emme ole palvelujen tuottaja tai omistaja vaan puhtaasti välittäjä.

Kolmen joukossa

Yli puolet varauksista tehdään jo netissä.

– Lähes aina nettivaraaja kuitenkin soittaa ennen tuloaan, että onhan kaikki kunnossa. Siksi me tarvitsemme osaavan henkilökunnan, Mathalt kehaisee työntekijöitään.

Hän näkee Tahkon tulevaisuuden hyvänä. Rinteitä tulee lisää ja kunta kaavoittaa lähisaaria.

Yhtiölläkin menee hyvin. Kauppalehden tuoreessa noteerauksessa se oli maan kolmanneksi menestynein matkailualan yritys. Mittareina olivat kannattavuus, maksuvalmius ja vakavaraisuus.

Tahkovuori Oy : kaikkea myydään mitä myyntiin annetaan

Matti ja Marja-Liisa Kuosmanen perustivat TahkoPlan ky:n vuonna 1988. Nimi muuttui Tahko-Vahdiksi ja vuonna 2004 Tahkovuori Oy:ksi. Sen omistavat Marja-Liisa ja Matti Kuosmanen.

Tahkovuori Oy toimii Tahkon keskusvaraamona. Noin seitsemän miljoonan euron liikevaihdosta kuusi tulee loma-asuntojen välityksestä ja yksi kokouksista, kuljetuksista, ruokailuista ja safareista.

Viime kesän liikevaihto kasvoi 20 ja yöpymiset 30 prosenttia. Niiden valossa myös alkavasta talvesta odotetaan menestystä.

Tahkovuori Oy:llä on kaksi tytäryhtiötä. Travel House Finland Oy on matkailualan ICT-ratkaisuihin keskittyvä tuotekehitysyhtiö ja Tahko 24h Oy siivouksen, huollon ja turvallisuusalan yritys.

Yhtiö työllistää ympärivuotisesti 12 ihmistä. Lisäksi tytäryhtiöissä työskentelee kesäisin noin 20 ja talvisin 60-90 ihmistä.

Reilu 70 prosenttia asiakkaista tulee Etelä-Suomesta. Noin 20 prosenttia tulee ulkomailta, lähinnä Venäjältä ja Baltiasta.

Kommentoi artikkelia