Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 01.11.2011 08:50
A A A

Lunawoodin myynti nosti verolistan kärkeen

Yrittäjäveljekset Aulis ja Olavi Kärkkäinen Ylä-Savosta nousivat Pohjois-Savon vuoden 2010 verotietojen kärkipaikoille. Veljekset jäivät eläkkeelle vuoden 2010 toukokuussa myytyään perustamansa yrityksen Lunawoodin Capmanin hallinnoimille rahastoille.

Verolistan kärjessä olevan Olavi Kärkkäisen ansiotulot olivat vuoden 2010 verotuksessa 47 571 euroa ja pääomatulot 1 963 268 euroa, yhteensä siis yli kaksi miljoonaa euroa. Listan sijalla viisi olevan Aulis Kärkkäisen ansiotulot olivat 37 765 euroa ja pääomatulot 1 907 450 euroa.

Veljekset perustivat Lunawoodin vuonna 2000 ostamaansa tyhjään tiilitehtaaseen Iisalmen Soinlahdessa. Tänä päivänä Lunawood on maailman johtava lämpöpuun tuottaja.

Listalla toisella sijalla on Einari Vidgrénin kuolinpesä. Ponsse Oyj:n perustaja, teollisuusneuvos Einari Vidgrén menehtyi viime vuonna. Kuolinpesän tulot olivat vuonna 2010 lähes kaksi miljoonaa euroa.

Savossa palattiin vuonna 2010 normaaliin marssijärjestykseen. Kun vuoden 2009 verotietojen perusteella kukaan Pohjois- tai Etelä-Savosta ei ylittänyt kahden miljoonan euron tulorajaa, vuoden 2010 tiedoista ylittäjiä löytyy kaksi, Olavi Kärkkäinen ja mikkeliläinen Jarmo Valto, jonka tulot olivat viime vuonna 2 139 471 euroa. Vuosi 2009 jää näin 2000-luvun ainoaksi poikkeukseksi.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Talous