EmediateAd

Ministeriö valmistelee maksuja ydinvoimayhtiöille

8.9.2010 18:20 (Päivitetty 8.9.2010 18:20)
Kuva: Kari Manninen

Ydinvoimayhtiöiltä odotetaan nykyistä suurempaa vastuuta vahingon sattuessa. Kuva Olkiluodon ydinvoimalan reaktorihuoneesta.

STT

Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan lakiesitystä ydinvoimayhtiöiden vastuun korottamisesta mahdollisissa vahinkotapauksissa.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan Suomen oma lakiesitys tulee eduskuntaan syksyn aikana, koska asiasta solmitun kansainvälisen sopimuksen taakse ei ole saatu riittävästi maita.

Ydinvoimayhtiöiden rahoittama vastuu eli vakuutus kasvaa nykyisestä 205 miljoonasta eurosta 700 miljoonaan euroon, mikä lisää ydinvoimalaitosten maksuja arviolta muutamalla miljoonalla eurolla vuodessa. Lisäksi käytössä on kansainvälisen korvausyhteisön kautta 145 miljoonan euron vakuutus.

Suomessa otetaan käyttöön myös Saksan, Japanin ja Sveitsin tapaan rajoittamaton vastuu, jossa ydinvoimalaitoksen haltija vastaa kaikella varallisuudellaan ja omaisuudellaan mahdollisista vahingoista.

Pekkarinen valmistelee myös ydinvoimayhtiöiden rokottamista päästökaupan tuomien voittojen verottamisella sekä uraaniverolla. Päästökaupan nk. windfall-voittojen verottamista pohtii kaksi selvitysmiestä, professori Markku Ollikainen ja tohtori Pasi Holm.

Kommentoi artikkelia