EmediateAd

Paperiliiton Ahonen ärsyyntyi palkka-ankkurista

9.9.2010 18:54 (Päivitetty 9.9.2010 18:54)
Kuva: Tuire Punkki

Stora Enso Varkauden tehtaiden pääluottamusmies Kai Pärnanen (vas.) ja Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen pohtivat Varkauden näkymiä.

Lisää aiheesta

Jorma Hynninen

Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen sanoo muiden teollisuusliittojen puheenjohtajien tavoin ärsyyntyneensä suunnattomasti EK:n esityksestä yhden prosentin palkka-ankkurista. Ahonen vieraili Varkaudessa torstaina.

- He itse ovat irtautuneet tulopoliittisesta mekanismista ja haluavat kuitenkin omien oppiensa vastaisesti sekaantua liittokohtaisin neuvotteluihin.

- EK:lla ei tällä hetkellä omasta tahdostaan ole asiaa neuvottelupöytiin.

Jouko Ahonen väitti, että jopa painostukseen viittaavaa vaikuttamistyötä tehdään eri työnantajaliittoja kohtaan, ettei teknologiateollisuuden sopimustasoa ylittäisi kukaan.

Ahonen odottaa paperityöläisille tuntuvaa korvausta paperiteollisuuden jyrkästi parantuneesta ja todennäköisesti edelleen kohenevasta tilanteesta. Hänen mukaan jäsenistö kantoi vaikeina vuosina vastuunsa maltillisilla palkkaratkaisuilla.

Julkisuudessakin esitettyjen väitteiden paperialan ylimitoitettujen palkkaratkaisujen vaikutuksista tehtaiden lakkauttamiseen Ahonen sanoi perustuvan lähes täydelliseen tietämättömyyteen.

Ahonen huomautti, että suorat työntekijäkustannukset ovat vain 6-7 prosenttia kokonaiskuluista.

- Niillä ei todellakaan kovin kummoista merkitystä ole.

Ahonen ennakoi, että hankkeet korvaavien työpaikkojen saamiseksi lakkautettavien tilalle tuottavat tulosta, koska niitä on vireillä runsaasti. Hän uskoo, että valtaosa irtisanottavista sijoittuu halutessaan uudelleen työelämään.

- Uskon, että ensi talven aikana kuullaan Varkauden suunnalta ihan myönteisiä uutisia.

Kommentoi artikkelia