KRP:n komisario pettyi Wincapita-uutisointiin
Vesa Kärkkäinen
Keskusrikospoliisin rikoskomisario Kari Pakanen sanoo pettyneensä perjantaiseen Wincapita-uutisointiin.
- Suuhuni oli laitettu sellaisia sanoja, joita en mene allekirjoittamaan, hän viittaa Iltalehden uutiseen. Hän ei kuitenkaan tarkenna, mikä jutussa oli vialla.
Pakasen mukaan huhuja liikkuu internetissä, mutta niiden perässä poliisi ei voi lähteä tiedotustaan rääpimään.
MTV3:n perjantaisen uutisen mukaan kadonneeseen sijoitusklubi Wincapitaan liittyviä rahoja on löytynyt Britanniasta. Jutun mukaan brittiläisen pankin tililtä on paljastanut hieman alle viisi miljoonaa euroa, jotka ovat peräisin sijoitusklubi Wincapitasta. Tili kuului klubin avainhenkilöksi epäillylle miehelle.
Wincapita-uutisointi lähtenyt käsistä
MTV3 kertoi, että Britannian viranomaiset jäädyttivät rahat Suomen keskusrikospoliisin pyynnöstä. Keskusrikospoliisi pyysi jo viikkoja sitten eri maiden viranomaisia jäädyttämään Wincapitan johtohenkilöiksi epäiltyjen varoja.
- En voi vahvistaa tietoa, sanoo Pakanen, jonka mielestä Wincapitaa käsittelevät jutut ovat karanneet jossain määrin käsistä.
- Se johtuu varmaan siitä, että olemme tiedottaneet niukasti.
Pakanen kertoo keskusrikospoliisin tehneen tähän mennessä yhteistyötä Europolin kanssa. Sellaisiin maihin, joihin kansainvälinen poliisiyhteistyö ei ulotu, Krp on luonut kahdenvälisiä suhteita. Yhteistyötä Interpolin kanssa Pakanen ei halua kommentoida.
Sen Pakanen vahvistaa, että Wincapitan tutkinta kestää näillä näkymin tämän ja ensi vuoden. Wincapitan läpi on kulkenut rahaa varmuudella 69 miljoonaa euroa, mutta Pakasen mukaan summa voi olla myös 30 miljoonaa euroa suurempi. Edelleenkään poliisi ei ole löytänyt mitään viitteita valuuttakaupasta, johon Wincapitan piti perustua.
- Edelleenkään ei ole täyttä varmuutta, ettei valuuttakauppaa ole ollenkaan käyty. Se on ykköstieto, jonka saamisen jälkeen on helpompi tiedottaa, Pakanen kommentoi.
Poliisi tutkii Wincapitaa epäiltynä pyramidihuijauksena ja törkeänä petoksena. Lisäksi poliisi selvittää, onko klubilla mahdollisesti yhteyksiä muihin ulkomaisiin verkostohuijauksiin.




