Selvän nousun aattona
Matti Pietiläinen
Kuopion yliopistollisen sairaalan päiväkirurgisella osastolla, leikkaussalin liepeillä pönöttää vanhaa teknologiaa. Metallikaapissa on 60 celsius-astetta ja froteepeitteitä, joilla lämmitetään potilaita leikkauksen aikana.
Tai lämmitettiin.
Monessa leikkauksessa riittää nykyään Telespro Finland Oy:n kehittämä lämpöpuku, joka kulkee nimellä T-Balance. Se puetaan leikkaukseen menevän potilaan päälle selkeästi ennen h-hetkeä. Eikä puku edes tuo lisälämpöä vaan estää potilaan kehon jäähtymisen.
- Ortopedisessa salissa pukukaan ei yksin riitä, mutta ilman sitä on suuri työ pitää potilas lämpimänä. Muissa saleissa riittää puku, kertoo päiväkirurgisella osastolla työskentelevä sairaanhoitaja Tarja Juntunen.
Peitteitä ja vaatteita Telespro Finland Oy perustettiin vuonna 2004. Se keskittyi aluksi myymään Kuopion yliopiston hankkeessa syntynyttä potilaan suojavaatetta. Pian mukaan tuli muitakin pelastuspuolen tuotteita ja maahantuontia.
- Viimeiset kolme vuotta olemme pärjänneet. Tulos on ollut plusmerkkinen, mutta rimaa hipoen. Palkat on saatu maksettua ajallaan, toimitusjohtaja Heikki Hakkarainen muotoilee.
Hän ennakoi tämän vuoden liikevaihdon kasvavan viime vuoden 245 000 eurosta noin 300 000 euroon. Ensi vuoden lopulla liikevaihto on optimistisen arvion mukaan jo tuplaantunut.
Syynä on nimenomaan lämpöpuku, jonka kehittämisen yritys aloitti vuonna 2006 - aluksi yhteistyössä Oulun Diakonissalaitoksen mutta pian lähinnä KYSin kanssa.
- Jäähtymisongelma on täysin globaali. Jopa tropiikissa leikkaussalit viilennetään.
Ei vielä tropiikkiin Tropiikkin sijaan yritys pyrkii nyt muihin Pohjoismaihin. Asiaa ovat auttaamassa Finnpron kansainvälistymisohjelma Go Global ja Pohjois-Savon ely-keskuksen järjestämä kansainvälisyyskilpailu, joka kulkee nimellä Golden Gavia eli Kultainen Kuikka.
- Kilpailu oli kuin potku persiille, että tehkää jotakin. Pakko yrittää olla luottamuksen arvoinen, jos meihin uskotaan, Hakkarainen naurahtaa.
Ruotsin markkinalogiikka on jo selvillä: paljolti sama kuin Suomessa. Seuraavaksi tutkitaan Norja ja Tanska.
- Tavoitteena on, että ensimmäinen puku on Ruotsissa käytössä vuoden loppuun mennessä.
Rahoittaja Irlannista? Vaikka yritys vasta aloittelee vientiä, vietävä on hyvin kansainvälinen. Lämpöpuku tehdään Tartossa Virossa, jonne vetoketjut tulevat samasta maasta ja kankaat Italiasta.
- Lämpöpuvut menevät tehtaalta suoraan asiakkaalle. Ne eivät kulje kauttamme, tuotepäällikkö Jaana Holopainen kertoo.
Hän on yksi yhtiön perustajajäsenistä ja osakkaista - omistusosuus noin 10 prosenttia. Noin 30 prosentin siivu on Hakkaraisella.
Muita merkittäviä omistajia ovat urheilu- ja metsästysvaatevalmistaja Sasta, Masin hallituksen puheenjohtaja Pekka Puolakka yhtiönsä Action Learning Oy:n kautta ja valtion siemenrahaa jakava Avera.
- Useita kertoja on käynyt mielessä, että tarvitsisimme jonkin ulkomaalaisen bisnesenkelin. Meillä on kontakti irlantilaiseen kaveriin, mutta mitään aktiivista ei ole käynnissä, Hakkarainen jatkaa.
Lämpöpukuja on Suomen sairaaloissa nyt noin 500.
- Volyymi pelkästään Suomessa on niin iso, että toiminnan laajuudessa on selvien merkkien mukaan tulossa tason nousu, toimitusjohtaja hehkuttaa ja osoittaa yläviistoon.
On luontevaa, että lämpöpukuja pöyhitään nyt juuri KYSissä. Kuvaus oli helpoin järjestää sinne kahdesta syystä. Pukuja ei ole vielä missään muualla yhtä paljon, ja yrityksen tiloissa Kuopion Niiralassa työskentelee vain Holopainen.
- Muut ovat sen verran liikkuvaa väkeä, Holopainen kommentoi muiden kotikonttoreita.
Savon Sanomien taloussivujen Onnistunut yritys -juttusarjassa esitellään syksyn aikana kaikki Kultainen Kuikka -kilpailijat.




