Suomi jäi palkintopallilta EU:n innovaatiovertailussa
STT
Suomi jäi tänään julkistetussa EU-komission innovaatiovertailussa neljänneksi. Ruotsi on vertailun mukaan EU:n selvä innovaatiojohtaja, ja sen jälkeen palkintosijoille kapuavat Tanska ja Saksa.
Selvityksessä vertailtiin muun muassa EU-maiden tutkimus- ja kehitysrahoitusta, koulutustasoa, tutkimusjärjestelmiä ja yritysten tekemiä innovaatioita.
Suomen vahvuuksia ovat muun muassa väestön korkea koulutustaso ja verrattain runsas tutkimusrahoitus. Suomalaisyritysten tuottamat innovaatiot jäävät näistä huolimatta suhteellisen vähäisiksi.
EU-komissiota huolestuttaa, että unionin ero maailman johtaviin innovaatiomahteihin Yhdysvaltoihin, Japaniin ja Etelä-Koreaan on pysynyt suurena. Myös Kiinan kasvavat innovaatiopanostukset herättävät huolta Brysselissä.
- Uusien yritysten menestystarinat muualla maailmassa osoittavat, että Euroopalla on vielä opittavaa, teollisuuskomissaari Antonio Tajani sanoo.




