EmediateAd

Timo Perälä vuokrasi Tervon Lohimaan

22.4.2010 5:15
Kuva: Anu Mattila

Timo Perälä uskoo, että Kuopion asuntomessut tuovat kesällä asiakkaita myös Lohimaahan. - Suomalaisturistit ovat kesäaikaan ykköskohde, syksyllä majoitus keskittyy yritysasiakkaisiin ja vuodenvaihteessa venäläisturistit on iso kohderyhmä, hän sanoo.

Anna Laukkanen

Pielaveden Sammon puheenjohtaja Timo Perälä on vuokrannut Tervon Lohimaan matkailukonserni Blue White Resortsilta (BWR). Vuokrasopimuksen pituus on viisi vuotta. Perälän mukaan Lohimaa palaa uuden yrittäjän myötä juurilleen.

– Lohimaasta on tarkoitus tulla taas koko kansan paikka. Kesällä tulee olemaan paljon tapahtumaa.

Perälä aikoo palkata kesäksi kymmenkunta työntekijää. Tammikuun puolivälistä suljettuna ollut matkailukohde avataan äitienpäiväviikonloppuna.

Perälän mukaan Lohimaahan on investoitu viime vuosina seitsemän miljoonaa euroa.

– Tilat ovat kunnossa, niihin ei tarvitse alkaa laittaa heti rahaa, yrittäjä kuvaa lähtötilannetta.

Perälä siirtyi viime kesänä BWR:n palvelukseen ja otti vetovastuun konserniin kuuluvasta Kuopion Ritoniemestä. Nyt yrittäjä keskittyy Lohimaahan. Yrityssaneerauksessa oleva BWR etsii parhaillaan vuokralaista myös Ritoniemelle.

Kommentoi artikkelia