EmediateAd

Tuulivoiman tuotanto kiinnostaa maanomistajia

24.1.2012 14:02

Tuulivoiman mahdollisuudet kiinnostavat maanomistajia eri puolilla Pohjois-Savoa.

Matias Manner

Tuulivoiman mahdollisuudet kiinnostavat maanomistajia eri puolilla Pohjois-Savoa.

Esimerkiksi Nilsiässä maanantaina järjestettyyn keskustelutilaisuuteen osallistui henkilöitä, joita kiinnostaisi tuulivoiman tuotanto omilla maillaan.

– Ei ole maidon hinta noussut ihan sähkön tapaan, naurahtaa nilsiäläinen maitotilallinen Jani Pentikäinen, mutta vertaukseen liittyy vakavampaakin pohdintaa.

Pentikäinen sanoo olevansa ajatuksesta erittäin kiinnostunut.

– Pari vuotta sitä on mietitty, kun meillä on maita näiden mäkien huipuilla. Itse asuisimme siinä lähimpänä voimaloita, Pentikäinen kertoo.

Ajankohtaiseksi asian tekee tuulimaakuntakaavaluonnos, johon on kirjattu maakunnan potentiaalisimmat tuulivoima-alueet.

Merkintä kaavassa ei velvoita suuntaan eikä toiseen. Tuulivoiman tuotantoon tarvittaisiinkin rahoitus ja toteuttaja.

– Kaikki on kiinni maanomistajien aloitteellisuudesta ja siitä, haluaako tuulivoimayhtiö lähteä toteuttamaan hanketta, sanoo maakuntainsinööri Jouko Kohvakka.

Kolme maakunnan kymmenestä parhaasta tuulivoima-alueesta sijaitsee Nilsiässä. Paikat ovat Rahasmäki, Etelä-Kinahmi ja Linnanmäki.

Rahasmäki on jopa kuudesta Itä- ja Keski-Suomen maakunnasta potentiaalisin tuulivoima-alue.

Tuulivoimakaavan seuraavat esittelytilaisuudet ovat Leppävirralla (27.1), Kuopiossa (31.1) ja Kaavilla (1.2.).