Lomailijoiden vähentyminen ei näkynyt kaupoissaVenäläisturistit käyttivät reippaasti rahaa

6.2.2010 12:28 (Päivitetty 6.2.2010 12:41)
Kuva: Matti Vassinen

Vaikka junat toivat Kuopioon vuodenvaihteessa aiempaa vähemmän veäläisturisteja, lomailijat toivat Savon kauppoihin yhtä paljon euroja kuin ennen.

Anna Laukkanen

Kuopiolaisten tavaratalonjohtajien mukaan kauppa ei kärsinyt, vaikka itäturistien määrä alueella oli tavallista pienempi. Kuopion Matkailupalvelu Oy:n toimitusjohtaja Heikki Kähärä arvioi, että venäläisiä saapui Kuopion seudulle tänä sesonkina 20 prosenttia vähemmän kuin edellisellä kerralla.

- Vuoden kaksi ensimmäistä viikkoa kauppa kävi todella hyvin sekä Sokoksessa että Prismassa. Turistien määrä oli pienempi, mutta he ostivat enemmän, Kuopion Sokoksen tavaratalonjohtaja Mikko Junttila kertoo.

Samaa vakuuttavat kuopiolaisen Carlson Oy:n kaupallinen johtaja Kyösti Karhunen ja Kesko-konserniin kuuluvan Kuopion Anttilan vt. tavaratalonjohtaja Sinikka Iivarinen.

- Selkeästi kuitenkin näki, että asiakaskunta oli erityyppistä. Myimme vähän kalliimpia tuotteita niille, jotka tulivat, Karhunen kuvaa.

Lue lisää sunnuntain Savon Sanomista. Tiesitkö, että Savon Sanomien kestotilaus maksaa vain 0,68 euroa / päivä. Kestotilauksen voit tehdä täältä. Voit tilata myös näköislehden irtonumeron täältä.

Keskustelua aiheesta Hesekiel | 6.2.2010 16:17:42 Venäläisturistien kohtelu on ollut passiivista, eikä heitä ole juurikaan tultu vastaan kun ovat kuopioon tulleet. ensimmäisenä on kieliongelma, toisen pitkät kauppojenvälimatkat moottoritien molempiin päihin, eikä kukaan opasta heitä kauppareisuilla vieraassa kaupungissa, joten eiväthän he eds tiedä... Vastauksia: 8 | Osallistu keskusteluun