WinCapita-sijoituksia yli 50 miljoonaa euroa
Hanna Holopainen
WinCapitan kautta sijoituksia tehneitä on poliisin mukaan jopa 10 000 henkilöä. Sijoitusten määrä nousee poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan yli 50 miljoonaan euroon.
WinCapita-vyyhdin tutkinnasta vastaa keskusrikospoliisin Oulun yksikkö. Mukana on myös KRP:n Kuopion tutkijoita.
Yhtiön kautta sijoittaneet ovat kotoisin pääosin näistä kaupungeista sekä Pohjois-Pohjamaalta.
Rikosilmoituksia netissä toimineesta sijoitusyhtiöstä on toistaiseksi tullut vain muutamia paikallispoliisin eri yksiköihin. Kuopiossa on tähän mennessä kirjattu kaksi rikosilmoitusta.
Sijoitusklubi toimi useita vuosia ja ainakin osa sijoittajista on saanut siitä tuottoja. WinCapitan sekä sen edeltäjän WinClubin ympärillä tapahtunutta sijoitustoimintaa tutkitaan rikoksina.
Henkilöitä, jotka katsovat joutuneensa rikoksen uhriksi sijoitettuaan WinCapitaan, pyydetään tekemään asiasta paikallispoliisille rikosilmoitus.
KRP tiedottaa lisää asiasta loppuviikolla.




