Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 28.03.2008 05:00
A A A

Winclubin tutkinta alkoi sähköpostista

Viattoman tuntuinen sähköpostiviesti herätti sisäministeriön arpajais- ja asehallintayksikön kiinnostuksen WinClubia kohtaan viime syksynä. Sittemmin WinClub muutti nimensä Wincapitaksi.

Parhaillaan keskusrikospoliisi selvittää verkostomarkkinointihuijaukseksi epäillyn Wincapitan toimintaa. Esitutkinnan taustalla on selvitystyö, josta huolehti hallitusneuvos Jouni Laihon johtama sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikkö viime syksynä.

- Sähköpostiviestissä kansalainen oli kertovinaan jotain, mutta ei kertonutkaan oikeastaan mitään. Syntyi vaikutelma, että hän ei ollut oikein varma asiastaan tai ei uskalla kertoa, Laiho muistelee.

Varsin nopeasti aineistoa alkoi kertyä, kun asiasta oli eri tiedotusvälineissä juttuja. Marraskuussa oli jo kättä pidempää ja tutkimuksiin tuli mukaan myös poliisi.

- Sitten aineistoa alkoi tulla useasta eri lähteestä. Yksi kansalainen oli tehnyt oikein perusteellista työtä. Hän oli selvittänyt tekstiviestiketjuja vuosien päähän, Laiho kertoo. Hänen mukaansa keskustelusivustot olivat myös hyviä tietolähteitä, vaikka sivustojen viestit olivat suurelta osin yhdentekeviä tutkinnan kannalta.

- Marras-joulukuussa kasassa olikin sitten aikamoinen pakka tavaraa. Keskusrikospoliisi teki hyvin pitkään töitä ennen esitutkinnan aloittamista.

Laihon mielestä rahankeräyslaissa mainittu pyramidipelien kielto ei riitä estämään laittomuuksia verkostomarkkinoinnissa. Hän esittää muutoksia kauppalakiin. Laihon haastattelu kokonaisuudessaan löytyy perjantain Savon Sanomista.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Talous