Obama vannoi virkavalansa käsi Raamatulla
STT
Yhdysvaltain ensimmäinen musta presidentti Barack Obama on vannonut virkavalansa hyytävän kylmässä viimassa Capitol-kukkulalla Washingtonissa. Historiallista hetkeä oli saapunut seuraamaan lähes kaksi miljoonaa ihmistä. Koko kaupunki oli yhtä suurta hullunmyllyä.
Capitol Hill ja paraatireitin vierusta olivat täynnä jo kauan ennen seremonian alkua. Paikalle saapuneita tungos ja tiivis tunnelma eivät haitanneet, mutta matka oli ollut hermoille käyvä kokemus.
Virkaanastujaisten ja niitä seuranneen lounaan jälkeen vuorossa oli juhlaparaati Capitolilta Pennsylvania Avenueta pitkin Valkoiselle talolle.
Illan tanssiaisten suurin jännityksen aihe on, millaisen puvun Michelle Obama on valinnut gaalailtaan. Samalla tavoin odotetaan myös tyttärien Malian ja Sashan juhlaeleganssia.
Obama lupasi ryhtyä työhön heti tämänaamuisen juhlajumalanpalveluksen jälkeen. Joidenkin tietojen mukaan Obama meni käymään uudessa työhuoneessaan jo ennen paraatin alkua saadakseen työt pikaisesti vauhtiin.
Obaman avustajien mukaan jo tänään keskiviikkona on ensimmäinen taloustiimin tapaaminen.




