Chile jäädytti turmakaivoksen varoja
STT
Chileläinen oikeusistuin on päättänyt jäädyttää 1,8 miljoonaa dollaria Copiapon turmakaivoksen omistajayhtiön varoja. Rahat jäädytetään siltä varalta, että niistä voidaan myöhemmin maksaa vahingonkorvauksia.
33 kaivosmiestä jäi jumiin kaivokseen 700 metrin syvyyteen elokuun alussa kaivoskuilun romahdettua. Miehiin on saatu yhteys ja heidät yritetään kaivaa ulos, mutta urakka voi kestää useita kuukausia.
Chilen televisiossa on näytetty video loukkuun jääneistä kaivosmiehistä. Videolla kaivosmiehet ovat hyväntuulisia ja esittelevät ahdasta suojatilaa, jossa he ovat viettäneet kolme viikkoa.
Yhden kaivosmiehen perhe on ilmoittanut nostavansa kanteen kaivoksen omistajaa sekä hallituksen tarkastajia vastaan. Perheen mukaan yhtiö ja viranomaiset syyllistyivät rikolliseen piittaamattomuuteen, kun kaivokselle annettiin lupa käynnistää toimintansa uudelleen vuonna 2008.
Kaivos oli suljettu edellisenä vuonna onnettomuuden takia.




