Katso kuvasarja!
Perheet pelkäävät jo miesten paluuta työhön
STT
Kymmenen viikkoa kestänyt painajainen on viimein ohi Chilen kaivosmiehiltä ja heidän omaisiltaan. Monet perheistä alkoivat kuitenkin saman tien pelätä miesten mahdollista paluuta vaaralliseen työhön maan alle.
- Isänä kehotan heitä vaihtamaan työtä, jättämään kaivokset kokonaan. Mutta heidän on itsensä tehtävä päätös, sanoi Alfonso Avalos. Hänen kaksi poikaansa olivat jumissa kaivoksessa 31 muun miehen joukossa.
Chilen paloasemat soittivat sireeneitä ja ihmiset lauloivat kaduilla kansallislauluja, kun viimeinenkin mies oli aamuyöstä Suomen aikaa putkahtanut pinnalle. Ilmaan päästettiin 33 ilmapalloa Chilen lipun väreissä.
Pelastetut lepäilivät tänään sairaalassa. Useimpien terveydentila on lääkärin mukaan yllättävänkin hyvä, vaikka yksi miehistä kärsii keuhkokuumeesta. Ensimmäisten odotettiin pääsevän sairaalasta pikapuoliin.
Kansainvälisen työjärjestön ILOn pääjohtaja, chileläinen Juan Somavian mukaan draaman alkua ei saa unohtaa: joukko työläisiä jäi jumiin, koska turvatoimet olivat riittämättömät.
Työjärjestön mukaan kaivosalalla kuolee arviolta 12 000 työntekijää vuodessa.




