Venäjä kutsuu vapaaehtoisia sammuttamaan paloja
STT
Venäjän hätätilaministeriö on vedonnut kansalaisiin, jotta he osallistuisivat maan historian tuhoisimpien maastopalojen sammutustöihin. Ministeriö on perustanut puhelinpalvelun, johon kaikki vapaaehtoiset voivat ilmoittautua.
Venäjän hallitusta ja viranomaisia on viime päivinä arvosteltu siitä, että ne eivät ole tehneet tarpeeksi viikkokausia riehuneiden palojen tukahduttamiseksi.
Maastopalojen aiheuttaman savusumun kerrotaan peittävän koko kaupungin alleen. Monet ovatkin ryhtyneet käyttämään työmatkallaan suojanaamareita savun takia.
Saksa sulki perjantaina Moskovan-suurlähetystönsä maastopaloista leviävän savun vuoksi. Saksan ulkoministeriö suosittelee välttämään matkustamista maastopaloista kärsiville alueille muissa kuin välttämättömissä tapauksissa. Myös Suomen Moskovan-suurlähetystö varoittaa savun aiheuttamista terveyshaitoista.
Venäjän maastopaloissa on kuollut jo 52 ihmistä. Viranomaisten mukaan heinäkuussa kuoli puolet viimevuotista enemmän ihmisiä.
Viranomaiset kehottavat ihmisiä pysymään sisätiloissa. Ilmansaasteiden määrä ylittää raja-arvot jopa 20-kertaisesti.




