EmediateAd

Facebook-kaverisi voi olla vaikka FBI:n agentti

17.3.2010 3:58 (Päivitetty 17.3.2010 3:58)
Kuva: unknown

Lisää aiheesta

STT

Yhdysvalloissa rikostutkijoita koulutetaan käyttämään hyväkseen Facebookia ja muita internetin yhteisöpalveluja. Näin väittää kansalaisten oikeuksia tietoyhteiskunnassa puolustava The Electronic Frontier -järjestö (EFF).

EFF:n julkaisemien asiakirjojen mukaan esimerkiksi liittovaltion poliisin FBI:n agentit liittyvät yhteisöpalveluihin keksityillä henkilöllisyyksillä ja pyrkivät pääsemään epäiltyjen ihmisten kaveriverkostoihin.

Järjestön käsiinsä saamassa Yhdysvaltain oikeusministeriön oppaassa sanotaan, että nettipalveluja voidaan käyttää paitsi tiedon keräämiseen myös esimerkiksi alibien todentamiseen.

Agentteja neuvotaan ystävystymään myös puolustuksen todistajien kanssa.

Useimmat yhteisöpalvelut kieltävät väärän henkilöllisyyden käyttämisen. EFF:n julkisuuteen tuomassa oppaassa pohditaankin, onko moinen toiminta rikollista, mutta vastaus jää antamatta.

Yhdysvalloissa esimerkiksi verovirasto on kieltänyt työntekijöitään hankkimasta tietoa keksittyjen henkilöllisyyksien avulla.

Kommentoi artikkelia