Islannin tuhka sulki kenttiä Pohjois-Afrikassa asti
STT
Islannin tuhka on sulkenut ensimmäistä kertaa lentokenttiä Pohjois-Afrikassa saakka. Tulivuoren tuhkapilvet ovat sotkeneet liikennettä myös Espanjassa, Portugalissa ja Turkissa.
Kanariansaarilla suljettuna on pysynyt La Palman lentokenttä ja Etelä-Espanjassa muun muassa Sevillan kenttä. Marokossa on suljettu pääkaupungin Rabatin ja Casablancan kentät.
Finnairilta ei ole tänään lähdössä Kanarialle lentoja. Tuhkapilvi on kuitenkin sotkenut yhtiön Espanjan ja Portugalin -lentoja. Eilen Finnair perui lennot Madridiin ja Lissaboniin, minkä lisäksi lentoja Madeiralle ja Azoreille on jouduttu lykkäämään. Malagan-lento on siirretty keskiviikolle.
Tulivuoren tuhkan odotetaan liikkuvan Iberian niemimaan yli kohti Kaakkois-Ranskaa, kertoo Eurocontrol-järjestö. Tuhkapilvet voivat asiantuntijoiden mukaan sekoittaa liikennettä vielä pitkään.
Vastoinkäymisistä huolimatta lentoliikenne sujui kuitenkin lähes normaalisti suurimmassa osassa Eurooppaa.




