| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Newyorkilaiset eivät halua moskeijaa WTC:n lähelle
Suurin osa newyorkilaisista ei halua moskeijaa WTC:n raunioiden lähelle, kertoo tuore tutkimus. Kaksi kolmesta osavaltion asukkaasta toivoo, että moskeijan puuhamiehet pystyttäisivät rakennuksen vapaaehtoisesti kauemmas syyskuun 11. päivän iskun paikasta.
Quinnipiacin yliopiston teettämän kyselyn mukaan yli puolet newyorkilaisista on kuitenkin sitä mieltä, että muslimeilla on oikeus rakentaa moskeija Ground Zeron lähelle. Toisaalta enemmistö hyväksyi myös väitteen, jonka mukaan moskeijan rakentaminen pitää estää uhrien omaisten tunteiden suojelemiseksi. Tutkijoiden mukaan ristiriitaiset vastaukset heijastavat moskeijakeskustelun kiivautta.
Kyselyyn haastateltiin elokuun lopussa noin 1 500:aa New Yorkin osavaltion asukasta, jotka ovat rekisteröityneet äänestäjiksi.


