Islannin tulivuori rauhoittumassa
STT
Islannissa tulivuoren purkaus on laantunut viime päivinä merkittävästi. Silti tuhkapilvet saattavat jatkossakin haitata Euroopan lentoliikennettä, jos Eyjafjallajökullin tulivuoren purkaus voimistuu uudelleen.
Tulivuoren tuhkapatsaan korkeus on pudonnut kolmessa päivässä 7 000 metristä 3 000-4 000 metriin, kertoo Islannin yliopiston geologi Magnus Gudmunsson.
Myös laavavirta on supistunut 200 tonnista sekunnissa 50 tonniin sekunnissa.
- Tämä on kolmas kerta, kun (tulivuoren) toiminta on vähentynyt, Gudmunsson sanoi.
Hänen mukaansa on kuitenkin mahdoton ennakoida, onko purkaus kokonaan loppumassa.
Tänään tulivuoren tuhka on haitannut ilmailua Pohjois-Norjassa. Kuusi lentokenttää suljettiin varotoimena tuhkan leijailtua maan pohjoisosaan. Suljettujen kenttien joukossa oli Tromssan kenttä. Ilmatilan sulun takia peruuntui kymmeniä lentoja.




