EmediateAd

Lähetystyöntekijät syytteeseen lapsien sieppauksista

3.2.2010 21:51 (Päivitetty 3.2.2010 21:51) STT

Haitissa syyttäjä on päättänyt nostaa syytteet yhdysvaltalaisia lähetystyöntekijöitä vastaan lasten sieppauksista.

Poliisi pidätti kymmenen baptistikirkon lähetystyöntekijää viikonvaihteessa, kun nämä yrittivät viedä yli 30 lasta Haitista Dominikaaniseen tasavaltaan.

Pidätetyt väittivät, että lapset olivat jääneet orvoiksi Haitin maanjäristyksessä. Kuulusteluissa kävi kuitenkin ilmi, ettei väite pitänyt paikkaansa. Amerikkalaiset myönsivät samalla, että heillä ei ollut virallista lupaa lasten viemiselle.

Haitia viime kuussa vavisuttaneessa maanjäristyksessä kuoli yli 200 000 ihmistä, kertoo pääministeri Jean-Max Bellerive.

Belleriven mukaan kuolleiksi varmistettuja on yli 200 000. Lisäksi sairaaloissa, terveysasemilla ja klinikoilla on ollut hoidossa noin 300 000 loukkaantunutta. Amputaatioita on tehty ainakin neljälletuhannelle ihmiselle.

Tuhoutuneita rakennuksia on neljännesmiljoona. Luonnonmullistuksen tuhot hakevat vertaistaan, pääministeri sanoi uutistoimisto AFP:n haastattelussa.

Kommentoi artikkelia