EmediateAd

Pora tavoittaa pian Chilen kaivosmiehet

9.9.2010 8:11
Kuva: HO

Kaivosmiehiä pidetään jatkuvasti silmällä.

STT, AFP

Chilessä kaivosmiesten pelastuskuilua on saatu porattua odotettua nopeammin. Kolmessa päivässä on päästy jo melkein puoleenväliin 700 metrin syvyydessä olevista miehistä.

Insinöörien mukaan miehet saadaan ylös kuitenkin vasta marras-joulukuussa, koska kuilua pitää vielä laajentaa. 33 kaivosmiestä on ollut loukussa maan alla elokuun alusta lähtien.

Viranomaiset selvittävät edelleen myös muita keinoja pelastusoperaation nopeuttamiseksi.

Kommentoi artikkelia