Psykiatri hoitaa turmakaivoksen masentuneita miehiä
STT
Chilessä joidenkin loukkuun jääneiden kaivosmiesten mielenterveys alkaa järkkyä.
Maan terveysministerin Jaime Manalichin mukaan viisi miehistä on masentunut. He ovat eristäytyneitä eivätkä halua syödä. Masentuneet myös kieltäytyivät osallistumasta omaisille kuvattuun videoon.
Kaivosmiehet ovat olleet loukussa jo kolme viikkoa, mutta edessä on vielä neljä kuukautta pimeässä ja kuumassa luolassa. Loukussa 700 metrin syvyydessä on 33 kaivosmiestä.
Masentuneita yritetään auttaa puhelinyhteyden avulla. Miehet saavat keskustella psykiatrin kanssa, ja viranomaiset aikovat järjestää paikalle pitkäaikaisen eristyksen kokeneita ihmisiä kertomaan kokemuksistaan.
Kaivokselle saapuu esimerkiksi Andien vuoden 1972 lentoturmasta selvinneitä. Henkiin jääneet sinnittelivät yli kaksi kuukautta Andeilla ja söivät muun muassa onnettomuudessa kuolleita matkustajia.
Pelastustyöt on vihdoin saatu käyntiin, kun insinöörit asensivat alustan pelastuskuilun poraamista varten.
Ulos kaivosmiehet pääsevät todennäköisesti vasta neljän kuukauden päästä.
Chile on tarkistanut kaivosten turvatoimia turman jälkeen.




