Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
02.02.2012 22:26
Romanian väkiluku putosi miljoonilla vuosikymmenessä
STT
Romanian väkiluku on huvennut 2000-luvulla, kertoo tuore väestönlaskenta.
Alustavien tietojen mukaan Romanian väkiluku oli viime vuonna 19 miljoonaa. Vielä vuonna 2002 luku oli liki 22 miljoonaa.
Asiantuntijoiden mukaan pääsyitä väkiluvun laskuun ovat väestön ikääntyminen ja maastamuutto. 1990-luvulta lähtien sadattuhannet romanialaiset ovat lähteneet töihin ulkomaille.
Maastamuutto on kiihtynyt sen jälkeen kun Romania liittyi Euroopan unioniin vuonna 2007. Suurin osa lähtijöistä suuntaa Italiaan tai Espanjaan.
Päivän suosituimmat sisällöt
Luetuimmat 24 tuntia
Seuraa meitä myös Facebookissa




