Wikileaks väittää USA:n armeijan haluavan yhteistyöhön
STT
Yhdysvaltain armeija haluaa keskustella Wikileaks-verkkosivuston kanssa arkaluontoisten tietojen poistamisesta Afganistan-asiakirjoista, kertoo yksi verkkosivuston ylläpitäjistä. Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon kumosi tiedon heti tuoreeltaan.
- Olen selvillä siitä, että Yhdysvaltain armeija on ilmaissut halukkuutensa avata keskustelu tästä aiheesta, muotoili islantilainen Kristinn Hrafnsson uutistoimisto AFP:lle.
- Emme ole olleet suorassa kontaktissa Wikileaksin kanssa. Emme ole kiinnostuneita keskustelemaan salaisten asiakirjojen käsittelystä, vastasi Pentagonin edustaja Bryan Whitman.
Wikileaks aikoo julkaista jopa 15 000 Afganistanin sotaa koskevaa asiakirjaa aiemmin julkaisemiensa 70 000:n lisäksi. Yhdysvallat on varoittanut, että asiakirjojen julkistaminen saattaa asettaa amerikkalaissotilaita ja heidän kanssaan yhteistyötä tehneitä henkilöitä vaaraan.




