Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 13.11.2009 22:50
A A A

Sveitsi haastaa Googlen oikeuteen katukuvista

Sveitsi haastaa internetyhtiö Googlen oikeuteen yksityisyyden suojan rikkomisesta.

Oikeusjutun syynä on Googlen internetissä tarjoama Street View -karttasovellus, jossa voi tarkastella panoraamakuvia suurien kaupunkien kaduista. Sveitsin mukaan Google ei ole vaatimuksista huolimatta huolehtinut riittävästi siitä, ettei kuvissa esiintyviä ihmisiä voida tunnistaa.

Sveitsin mukaan monissa kuvissa ihmisten kasvot ja autojen rekisterinumerot on sumennettu huonosti.

Tietoturvavaltuutettu Hanspeter Thuerin mukaan tämä on erityisen huolestuttavaa, kun ihmisiä kuvataan "arkaluontoisten paikkojen", kuten vankiloiden tai sairaaloiden ulkopuolella.

Thuerin mukaan Googlen autojen katoille kiinnittämät kamerat ovat lisäksi niin korkealla, että niistä aukeaa näkymä esimerkiksi piha-aitojen yli.

- Tästä seuraa, että ihmiset näkevät sovelluksen kautta enemmän kuin tavallinen kadulla kulkija, Thuer sanoo.

Google ilmoitti olevansa pettynyt Sveitsin päätökseen ryhtyä oikeustoimiin ja vakuutti, että yhtiön toiminta on lainmukaista.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Ulkomaat