Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.05.2010 15:33
A A A

Tuhka saapuu Suomeen – lentorajoituksia ei ehkä tule

Ilmavirtaukset alkavat tuoda Islantilaisen tulivuoren purkauksesta syntynyttä tuhkaa Suomen ja muun Pohjois-Euroopan suuntaan huomenna, ennustaa Ilmatieteen laitos.

Jos purkaus säilyy ennallaan, voidaan myös Suomen ilmatilassa mitata jonkinlaisia pitoisuuksia.

Finavia pitää kuitenkin edelleen epätodennäköisenä, että tuhka aiheuttaisi uusia lentorajoituksia Suomeen.

Pitkän hellejakson päätteeksi Pohjois-Eurooppaan odotetaan viikon lopulla matalapaineita, joita tuhkapilvet saattavat jäädä kiertämään. Toisaalta sateet vähentävät pitoisuutta. Alkuviikoksi Suomen taivaalle ennustetaan vähemmän tuhkaa kuin viikonlopuksi.

Tulivuoren tuhkan ei uskota häiritsevän muuta Eurooppaa viikonloppuna. Ilmatieteen laitoksen mukaan on kuitenkin olemassa merkkejä siitä, että tuhkaa saattaa jälleen maanantaina kulkeutua enemmän läntiseen Eurooppaan.

Islannin tulivuorenpurkauksen aiheuttama tuhkapilvi on asiantuntijan mukaan pienentynyt viime päivinä ja itse purkaus on heikentynyt.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Ulkomaat