| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
USA:n rannikko välttänee Earl-myrskyn pahimman raivon
Hirmumysky Earl jatkaa etenemistään kohti Yhdysvaltain itärannikkoa. Myrsky on kuitenkin muuttamassa suuntaansa niin, että sen keskus ei tällä tietoa osu Yhdysvaltain rannikolle, kertoi maan kansallisen hurrikaanikeskuksen johtaja illalla.
Earl heikkeni kolmosluokan hurrikaaniksi viime yönä, kun se eteni Atlantilla Bahamasaarten itäpuolella. Vaikka Yhdysvaltain itärannikko välttyisi pahimmalta, myrskyn odotetaan silti tuovan tullessaan korkeita aaltoja, rankkasateita ja kovia tuulia. Myrskyn ennustetaan saapuvan Yhdysvaltain rannikon tuntumaan varhain ylihuomenna.
Matkailijoita ja joitakin asukkaita on evakuoitu Pohjois-Carolinan rannikon edustalla sijaitsevilta saarilta. Presidentti Barack Obama korosti, että viranomaiset varautuvat myrskyn osalta yhä myös pahimpiin vaihtoehtoihin.


