Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 25.08.2010 11:19
A A A

Wikileaks vuoti salaisen CIA-asiakirjan

Paljastussivusto Wikileaks on julkaissut lisää Yhdysvaltain hallinnon salaisia asiakirjoja. Sivustolle ilmestyi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n salainen muistio.

Muistiossa pohditaan seurauksia sille, jos Yhdysvaltain kansalainen osallistuu terrori-iskuun ulkomailla. Se ei sisällä merkittäviä uusia tietoja tai paljastuksia. Vuodolla Wikileaks kuitenkin edelleen uhmaa Yhdysvaltoja, joka on vaatinut sivustoa lopettamaan salaisten tietojen julkaisemisen.

Ruotsissa syyttäjäviranomainen on päättänyt aloittaa esitutkinnan Wikileaksin perustajaan Julian Assangeen kohdistuvasta ahdisteluepäilystä. Syyttäjä on myös antanut tehtäväksi kuulustella Assangea.

Assange joutui viikonvaihteessa Ruotsissa epäillyksi raiskauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta, jotka perustuivat kahden naisen tekemiin ilmoituksiin. Syyttäjä antoi Assangesta raiskausepäilyn nojalla pidätysmääräyksen, joka kuitenkin peruttiin. Assange on itse kiistänyt rikosepäilyt.

Esitutkinta liittyy vain seksuaaliseen ahdisteluun liittyvään ilmoitukseen, jota tutkitaan nyt kuitenkin ahdisteluna.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Ulkomaat