Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 21.08.2010 09:54
A A A

Viranomaiset peruivat Assangen pidätysmääräyksen

Ruotsissa seksisyytösten kohteeksi joutunut Wikileaks-sivuston perustaja Julian Assange ei ehtinyt ilmoittautua poliisille, kun häntä koskeva pidätysmääräys jo peruttiin.

Pääsyyttäjä Eva Finne ilmoitti illansuussa, että enää ei ole aihetta epäillä Assangen syyllistyneen raiskaukseen. Finne ei tarkentanut uuden päätöksen perusteita tai sitä, onko Assange edelleen epäiltynä ahdistelusta. Tapauksen selvittely kuitenkin jatkunee.

Lyhyeksi jäänyt etsintäkuulutus oli merkillinen, sillä vielä aamulla Assange oli toisen syyttäjän mukaan epäiltynä "todennäköisin syin".

Assange ja Wikileaks torjuivat syytökset viesteissään ja vihjailivat salaliitosta. Wikileaks muistutti Twitter-viestissä varoittaneensa jo aiemmin "likaisista tempuista"..

- Syytökset ovat perusteettomia, ja niiden julkistaminen nyt on hyvin huolestuttavaa, todettiin puolestaan Assangen nimissä julkaistussa viestissä.

Pidätysmääräyksestä perustui kahden 20-30-vuotiaan naisen kertomuksiin Assangesta.

Assangen perustama Wikileaks-sivusto julkaisi viime kuussa kymmeniätuhansia Afganistanin sotaan liittyviä salaisia asiakirjoja.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Ulkomaat