EmediateAd

Punaisen Ristin sairaala aloitti Haitissa

28.1.2010 22:27 (Päivitetty 28.1.2010 22:27)
Kuva: JORGE SILVA

YK:n apu tulee tarpeeseen.

Kuvasarjat

STT

Punaisen Ristin suomalais-saksalainen kenttäsairaala on tuskin ehtinyt aloittaa Carrefourissa Haitissa, kun siellä on jo koettu elämän ääripäät – syntymä ja kuolema.

Sairaala sai ensimmäiset potilaansa jo ennen avautumistaan, kun saksalaiset avustustyöntekijät toivat keskiviikkona hoidettaviksi kaupungilta löytämänsä kaksi miestä. Miehiä oli ryöstön yhteydessä ammuttu. Toinen selvisi ja on nyt toipumassa sairaalassa, toinen kuoli leikkauspöydälle.

Poliklinikka avattiin eilen. Avauspäivä päättyi keisarinleikkaukseen; syntyi pieni tyttö.

– Perhe on menettänyt kotinsa, mutta oli silti ikionnellinen, tiedottaja Ari Räsänen Suomen Punaisesta Rististä kertoo puhelimitse Haitista.

Poliklinikalla kävi torstaina 25 potilasta, joista useimmat lapsia.

Sairaalassa varaudutaan auttamaan myös vakavasti loukkaantuneita.

Sairaala sijaitsee köyhässä puolen miljoonan asukkaan Carrefourissa.

Näillä näkymin toiminta jatkuu nykypaikassa ainakin 4–6 kuukautta.

Kenttäsairaalassa työskentelee reilut 50 kansainvälistä työntekijää, joukossa 20 suomalaista.

Ensimmäiset koulut avataan Haitissa maanantaina.

Kommentoi artikkelia